Hyönteisharrastaja Juha Salokannel otti kesällä kasviretkellä käydessään näytteitä maalattiaisen lampolamme kuivikkeesta etsiäkseen siellä viihtyviä kovakuoriaisia. Lokakuussa hän oli saanut näytteet tutkittua, ja seuraavassa on tiivistelmä hänen löydöistään.
Seuloin pienisilmäisellä (3 mm) kovakuoriaisseulalla Harjun tilan vanhassa kivirakennuksessa sijaitsevan lampolan pohjapahnoja 15.7.2012. Seulos oli suhteellisen pieni, noin 2–3 litraa, mutta pienen seulakoon ansiosta ylimääräistä kariketta kertyi melko hitaasti. Seuloksessa oli yhteensä 98 kovakuoriaisyksilöä, jotka määritin 18 lajiin.
Aineiston selvästi harvinaisin laji on salasyöjiin (heimo Cryptophagidae) kuuluva laji Cryptophagus fallax. Lajilla ei ole suomenkielistä nimeä. C. fallax on valtakunnallisesti silmälläpidettävä laji (NT), jonka niukat havainnot ovat jossain määrin erilaisilta habitaateilta: karjan lannasta ja ontoista puista. Aineistossa on muitakin melko harvinaisia, karjasuojissa säännöllisesti esiintyviä lajeja: Crataraea suturalis, Cryptophagus saginatus ja Ephistemus globulus. – – Havaintotiedot toimitetaan Suomen kovakuoriaislajistoa kartoittavan ja seuraavan Kovakuoriaistyöryhmän tietokantaan.
Salokannel huomauttaa selvityksessään, että yhdellä seuloksella ei havaita kuin osa lampolan lajistosta ja lisäksi olisi tarpeen virittää lampolaan ns. ikkunapyydyksiä, jolloin lajeja löytyisi varmasti lisää. – Usein harvinaisimpien lajien populaatiot ovat pieniä, joten yksilöitä osuu seuloksiin tai pyydyksiin satunnaisemmin, hän toteaa.
Lokakuussa uuhilaumamme joutui irrallaan juosseen metsästyskoiran ahdistelemaksi. Koira ei suoranaisesti hyökännyt lampaiden kimppuun, mutta juoksutti niitä ympäri laidunta niin kauan että lampaat joutuivat paniikkiin ja osa niistä toikkaroi aitojen läpi. Kaksi uuhta karkasi pässilauman sekaan ja muutama löytyi stressaantuneena eri puolilta piha-aluetta ja laidunta. Saimme tehdä pari tuntia töitä ennen kuin kaikki karanneet lampaat oli saatu kiinni ja aidat korjattu. Tämä oli jo neljäs kerta, kun lampaamme joutuivat koiran tai koirien ahdistelemiksi ja toinen kerta saman naapurikylällä asuvan koiranomistajan kanssa. Millähän konstilla saisimme lammaslaitumemme rauhoitettua irtokoirilta?
Tapio oli kutsuttu ProAgria Pirkanmaan ja Suomenlammasyhdistyksen 1.11. järjestämään Finnsheep-päivään kertomaan perinnemaiseman hoidosta suomenlampaiden avulla. Alustusta varten rakensimme diaesityksen, jossa on esitelty maisemiamme, kasvilöydöksiämme ja lampaiden työtä laiduntajina. Jos jollakulla on kiinnostusta, tuo sama esitys on mahdollista pitää muissakin tilaisuuksissa.
Hämeen ELY-keskus vahvisti elokuun lopulla perinneympäristöjemme uudeksi arvoluokaksi V eli valtakunnallisesti arvokas perinnemaisema. Päätös oli sen verran merkittävä, että laadimme asiasta lehdistötiedotteen, josta julkaistiin tiivistelmiä ainakin Maaseudun Tulevaisuudessa (kuvassa), Etelä-Suomen Sanomissa ja Itä-Hämeessä. Alla tiedote kokonaisuudessaan.
Harjun perinnemaisematila Hartolan Vuorenkylässä on perinneympäristöjen hoitamiseen erikoistunut maatila, jonka maita on laidunnettu lähes keskeytyksettä tiettävästi jo ainakin 1600-luvulta saakka. 1980-luvulta lähtien hoidosta on vastannut tilan nykyinen isäntä Tapio Mattlar apunaan lampaat, jotka laiduntavat yli 30 hehtaarin niitty-, hakamaa- ja metsälaidunalueita.
Maatalouden perinneympäristöt ovat samanaikaisesti sekä eliölajistoltaan Suomen monimuotoisimpia luontotyyppejä että valitettavasti myös Suomen uhanalaisimpia luontotyyppejä. Maamme EU-jäsenyyden myötä perinneympäristöjen hoitamisesta alettiin maksaa erityisympäristötukea sellaisille maatiloille, joilla katsottiin sijaitsevan arvokasta perinneympäristöä. Koska Harjun tilalle haettiin tätä tukea, tilan perinneympäristöt kartoitettiin vuonna 1996 osana valtakunnallista kartoitusta. Lähes koko tilan alue luokiteltiin tuolloin maakunnallisesti arvokkaaksi perinnemaisemaksi (M).
Vuosia jatkuneen suunnitelmallisen hoitotyön myötä Harjun tilan maisemat ja kasvillisuus ovat kaiken aikaa monipuolistuneet. Vuoden 1996 kartoituksessa havaittujen kasvilajien määrä jäi alle kahdensadan, mutta nyt tilalta on löydetty jo 303 putkilokasvia ja 126 sammalta, mikä lienee maatilojen Suomen ennätys. Näistä uhanalaisia tai silmälläpidettäviä on peräti 13 lajia. Erityisesti neljän uhanalaisen noidanlukkolajin löytyminen saman tilan alueelta on todella poikkeuksellista.
Heinäkuussa 2012 Harjun perinnemaisematilan arvoluokka arvioitiin uudelleen. Arviointityön teki perinneympäristöihin erikoistunut biologi Antti Hovi, joka vastasi myös vuoden 1996 kartoituksesta. Hän päätyi ehdottamaan, että arvoluokka nostetaan suoraan korkeimpaan luokkaan V eli valtakunnallisesti arvokas perinnemaisema (luokan M+ yli). Perusteluina olivat hoitoalueen laajuus, hoidon suunnitelmallisuus ja etenkin hoitoalueelta löytyneiden uhanalaisten ja harvinaisten kasvien suuri määrä. Hämeen ELY-keskus vahvisti uuden arvoluokan 29.8.2012.
Syyskesällä teimme vielä yhden uuden kasvilöydön. Keväällä kylvövuorossa olleessa pellossa oli niin märkä kohta, että se oli jätettävä kylvämättä, ja siihen kasvoi omin päin runsaasti konnanvihvilää ja muita kostean paikan kasveja. Äskettäin huomasimme, että joukossa oli myös yksi meille ennestään tuntematon laji, rantanenätti. Se on 304:s maatilaltamme löydetty putkilokasvi.
Heinäkuun 2. päivänä meillä vieraili biologi Antti Hovi, joka tuli arvioimaan, mihin suuntaan maatilamme perinnemaisema-arvo on kehittynyt hänen vuonna 1996 tekemänsä alkukartoituksen jälkeen. Silloin koko maatila sai arvoluokan M (= maakunnallisesti arvokas perinnemaisema). Hovi ja hänen seuralaisensa, puutarhakirjailija Pentti Alanko olivat vaikuttuneita siitä, miten maisemat olivat raivauksen ja laidunnuksen myötä avartuneet ja erityisesti siitä, miten paljon uhanalaisia ja muita huomionarvoisia kasvilajeja tilalta on viime vuosina löytynyt. Hovi aikoikin esittää ELY-keskukselle, että perinnemaisema-alueemme arvoluokka nostetaan kaikkein korkeimmalle tasolle V (= valtakunnallisesti arvokas perinnemaisema). Jäämme odottamaan ELY-keskuksen vahvistusta uudesta arvoluokastamme.
Itä-Häme-lehti julkaisi koko sivun artikkelin kasviasiantuntijoiden vierailusta otsikolla Kasvien aarreaitta ja vielä muutama päivä myöhemmin pääkirjoituksen otsikolla Harjun tilalla kasvaa harvinaisuuksia. Pääkirjoituksessa kirjoitettiin seuraavaa.
Hartolalainen Harjun perinnetila luokiteltaneen tulevaisuudessa valtakunnallisesti merkittäväksi perinnemaisemaksi. Tällä hetkellä tila on luokiteltu maakunnallisesti merkittäväksi tilaksi ja se on seudun ainoita perinnemaisematiloja. Päätöksen luokituksen nostosta tekee ELY-keskus.
Luokituksen nostoa perustellaan tilalta löytyneillä noidanlukoilla. Tällä hetkellä tilalla kasvava yksittäinen saunionoidanlukko on erittäin uhanalainen laji ja suikeanoidanlukko on vaarantunut laji. Kumpikin noidanlukko on harvinaistunut niin Suomessa kuin muuallakin maailmalla kasvupaikkojen umpeenkasvun, metsittymisen ja perinteisen laidunnuksen vähentymisen seurauksena. Päijät-Hämeessä saunionoidanlukkoa ei tiedetä kasvavan muualla kuin Harjun tilalla.
– –
Toteutuessaan Harjun tilan muuttuminen maakunnallisesta valtakunnallisesti merkittäväksi perinnemaisemaksi on osoitus Mattlarin perheen vuosia jatkuneesta uutterasta työstä luonnon ja sen monimuotoisuuden vaalimisessa. Toivottavasti Mattlarien tekemälle työlle osataan antaa arvoa niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin.
Uusia kasvilajejakin on taas tänä kesänä löytynyt. Toisaalta pari lajia on päätetty poistaa kasviluettelostamme (yksi sara ja yksi poimulehti), sillä kummankin aikoinaan tehty määritys alkoi näyttää kyseenalaiselta. Koska uusia lajeja on löytynyt kolme, löydettyjen putkilokasvien määrä on nyt 303. Uusista lajeista huomionarvoisin on kuvan keltatalvikki, joka hoksattiin metsälaitumelta 1. heinäkuuta. Muut uudet lajit ovat piennarmatara ja kannusruoho, jonka ensimmäinen esiintymä ilmestyi vanhalle niittylohkolle, jolta poistettiin kuusikko muutama vuosi sitten. Lisäksi lammaslaitumelta havaittiin yllättäen vuorikaunokki, mutta koska se kasvaa täpärästi naapurikiinteistön puolella, sitä ei merkitä kasviluetteloon. Vuorikaunokkiesiintymän alkuperän selittänee vieressä sijaitseva vanha torpan paikka.
Kesän kasviretkille osallistui suunnilleen saman verran väkeä kuin edellisinäkin vuosina, ja suosituin retki oli jälleen kesän viimeinen, jolla oli peräti 24 osanottajaa. Samana päivänä 15. heinäkuuta saapui tilausretkelle Kaunis maa ry:n (Pirkanmaan luonnonsuojelurahaston) jäseniä, joiden joukossa oli sekä kasvi- että hyönteispuolen asiantuntijoita. Kaunis maa ry:n puheenjohtaja, hyönteisasiantuntija Juha Salokannel otti retken lopuksi lampolastamme hyönteisnäytteitä tutkittavaksi. Hän oli kiinnostunut lampolamme hyönteisistä, sillä hän löysi aiemmin Pirkanmaalta samankaltaisen käyttöhistorian rakennuksesta (vanha kivinavetta, jossa lypsykarjaa 1960-luvulle asti ja nykyisin lampaita) Suomesta jo kadonneeksi luullun hyönteisen ruskomantukuntikkaan. Tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, millaisia hyönteisiä meidän lampolamme kuivikkeessa asustaa.
Kahdeksan vuotta rakenteilla ollut maatilamme vierastalo järvenrannassa on vihdoin saatu käyttökuntoon. Jatkossa majoitamme talkoolaiset ja muut vieraamme sinne. Vanha vierasmökkimme on myynnissä poiskuljetettavaksi. Uusi vierastalo on valmistettu lähes kokonaan kierrätysmateriaaleista. Hirsikehikko on tiettävästi yli satavuotias, ja sen mukana tulleet ovet, ikkunat, lattialankut ja luonnonkiviuunit lienevät 1930-luvulta. Tilaa talossa on 85 m², ja siihen kuuluu myös sauna. Ohessa pari kuvaa talosta.
Noidanlukkojen tilanne on nyt sellainen, että saunio-, suikea- ja ketonoidanlukot alkavat olla valokuvauksellisessa kunnossa, kuten oheisen kuvan saunionoidanlukko osoittaa. Jotkut ovat jo kyselleetkin mahdollisuutta tulla niitä kuvaamaan. Kesän ensimmäisellä kasviretkellämme 17.6. se onnistuu. Yhtä suojaamatonta ketonoidanlukkoesiintymää tosin kohtasi melko täydellinen kato, kun jokin eläin (ehkä jänis tai myyrä) oli käynyt syömässä parikymmentä komeinta yksilöä. Onneksi lajia on kuitenkin jäljellä vielä toisessa esiintymässä. Ahonoidanlukkojen paras kuvaamisaika on vasta elokuussa, sillä nyt niiden talvehtineet lehdet ovat kuihtumassa ja uudet lehdet vasta nousemassa maanpinnalle.
Tuoreessa Aarre-lehden numerossa 6/2012 julkaistiin viime kesänä tehty juttu kasviretkistämme. Toimittaja Jukka Behmin kirjoittaman jutun ingressi on tällainen: Harjun perinnemaisematilalla kasvaa uhanalainen saunionoidanlukko ja 300 muuta putkilokasvilajia. Niihin pääsee tutustumaan kesän kasviretkillä. Kuvatekstissä todetaan vielä, että Harjun tila on kasvibongarin paratiisi. Artikkeli on yhteensä viisi sivua pitkä ja sisältää hienoja kuvia viime kesän viimeiseltä kasviretkeltä.
Maatilamme harvinaisin kasvi saunionoidanlukko, jonka ainoa tunnettu esiintymä koko Päijät-Hämeessä on takapihamme niityllä, päätti tänä vuonna putkauttaa versonsa maan pinnalle jo huhtikuun puolella. Viime keväänähän se odotutti meitä äitienpäivään saakka. Täytyy vain toivoa, ettei se tänä kesänä katkea, vaan säilyy kasviretkivieraidemme ilona. Kasvi on nyt suojattu verkolla. Myös ketonoidanlukkoja on jo alkanut nousta ja lehtensä talven yli vihreänä säilyttäneitä ahonoidanlukkojakin on paljastunut lumen alta. Neljäs noidanlukkolajimme suikeanoidanlukko näyttäisi vielä odottelevan toukokuun lämpöä.
Pohjoismaiden neuvoston luonto- ja ympäristöpalkinnon jatkokarsintaan ei Tapio sitten päässyt, vaan Suomen edustajat ovat tänä vuonna Olli Manninen ja Luonnonperintösäätiö.
Karitsointi sujui tänä keväänä isommitta ongelmitta, mutta eläviä karitsoita syntyi vain 29 eli kymmenen vähemmän kuin viime vuonna. Emma-uuhi synnytti kaksi kuollutta karitsaa, mutta kun samaan aikaan Tuovi-uuhi synnytti elävät kolmoset, Emma suostui adoptoimaan yhden niistä, joten senkään ei tarvinnut jäädä lapsettomaksi. Koskaan aiemmin tällainen adoptio ei ole meillä onnistunut, sillä yleensä emät ovat hyvin tarkkoja siitä, että hoitavat vain omia karitsoitaan. Karitsoiden värityksissä on jälleen monenlaisia erikoisuuksia, mm. ruskean ja valkoisen erilaisia yhdistelmiä.
Lähellä järvenrantaa sijaitseva suometsä (kuvassa) näyttää tällä hetkellä sen verran kostealta, että lampaita ei kannata sinne ihan vielä päästää.
Tapion Ancient Bear Cult -muinaissoitinyhtyeen musiikkivideo kuvattiin huhtikuun alussa Harjun perinnemaisematilan pihapiirissä. Musiikkivideon voi katsoa Youtubesta.
Pohjoismaiden neuvosto on julkistanut ne 52 toimijaa, joita on ehdotettu neuvoston tämänvuotisen luonto- ja ympäristöpalkinnon saajaksi. Palkinnon teemana on tällä kertaa luonnon monimuotoisuuden edistäminen, ja Harjun perinnemaisematilan isäntä Tapio Mattlar on yksi 12:sta Manner-Suomen ehdokkaasta. Kunkin pohjoismaan kansalliset palkintolautakunnat valitsevat omasta maastaan jatkoon kaksi ehdokasta ja itsehallintoalueiden palkintolautakunnat yhden ehdokkaan. Tästä joukosta yhteispohjoismainen lautakunta nimeää edelleen finalistit ja voittajan. Jatkoon päässeet ehdokkaat julkistetaan 16. huhtikuuta ja palkinnon saaja YK:n biodiversiteettipäivänä 22. toukokuuta. Tapion ehdokkuudesta teki esityksen Vuorenkylä-seura.
Luontoasiat ovat esillä myös kahdessa paikallisessa hankkeessa, jotka käynnistyivät vastikään. Vuorenkylässä alkoi ProAgrian vetämä hanke Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin, jossa keskeisenä tavoitteena on kylämaiseman kohentaminen. Tapio valittiin jäseneksi hankkeen maisematyöryhmään. Hartolan ja Sysmän kuntien Yhteen hiileen -hankkeeseen taas perustettiin Hartolan ympäristötyöryhmä, johon Tapio myös valittiin. Ympäristötyöryhmän ensimmäisessä kokouksessa päätettiin kahdesta painopistealueesta: kirkonkylän ja sen lähiympäristön maiseman kohentamisesta sekä kunnan alueella sijaitsevien arvokkaiden luontokohteiden kartoittamisesta ja tunnetuksi tekemisestä.
Lokakuisen sammalkartoituksemme tulos oli lopulta, että asiantuntijoiden silmiin osui kaikkiaan 126 sammallajia, joista polkukämmensammal on valtakunnallisesti silmälläpidettävä ja alueellisesti uhanalainen, turrisammal valtakunnallisesti silmälläpidettävä sekä lehtoväkäsammal alueellisesti uhanalainen. Uhanalaisia tai silmälläpidettäviä kasvilajeja on näin ollen löydetty maatilaltamme jo 13, kun putkilokasveissa tällaisia lajeja on kymmenen ja sammalissa kolme.
Tapio osallistui 8. joulukuuta Helsingissä Ympäristöakatemian seminaariin Luonnon monimuotoisuus maataloustuotannon edellytyksenä. Ympäristöakatemian vuosijulkaisun yhteenvedossa otsikolla Miten luonnon monimuotoisuuden väheneminen pysäytetään maaseutualueilla? (s. 10–12) on lueteltu useita sellaisia toimenpiteitä, jotka Harjun perinnemaisematilalla on jo toteutettu.
Viime päivinä olemme tehneet taas kiinnostavia luontohavaintoja. Eräänä iltapäivänä näimme keittiön ikkunasta, miten varpuspöllö vei saalistamansa myyrän takapihan omenapuussa olevaan koloon, jonka hallinnasta käenpiika ja talitiainen taistelivat viime kesänä. Lintukirjan mukaan varpuspöllöt usein unohtelevat piilottamiaan saaliita kätköpaikkoihinsa. Jos niin käy tässäkin tapauksessa, käenpiialla on edellisvuotista suurempi työ siivota pesäkolo keväällä puhtaaksi. Ilveksen jälkiäkin on näkynyt lumessa muutamina viime päivinä. Näyttävät kuljeksivan päivittäin tilamme maiden halki.
Jo kymmenen vuoden ajan hiljalleen edennyt maatilan sammallajiston kartoitus sai lokakuussa jatkoa, kun tilallamme vieraili viisi Jyväskylässä vaikuttavaa sammalasiantuntijaa Sammaltajat-harrastuskerhosta. He tunnistivat yli 60 sammallajia ja ottivat mukaansa runsaasti näytteitä tarkastellakseen niitä lähemmin mikroskoopilla. Läheistä sukua olevien lajien erottaminen toisistaan vaatii usein yksittäisen lehden ja jopa yksittäisten solujen muodon näkemisen, mikä ei onnistu paljaalla silmällä tai edes suurennuslasin avulla. Kunhan sammalkartoitus tulee tältäkin osin valmiiksi, voimme lisätä tälle sivustolle löydettyjen putkilokasvilajien oheen myös löydettyjen sammalten luettelon. Hieno juttu!
Useiden maakuntalehtien yhteisellä Sunnuntaisuomalainen-sivustolla ilmestyi 31.7. lähes aukeaman kokoinen artikkeli perinnemaisematilastamme otsikolla Jälleensyntyneet. Otsikko viittasi uusiin kasveihin, joita maatilamme vanhasta siemenpankista on joka kesä ilmaantunut. Artikkelin ingressi olikin: Harjun perinnemaisematilalla mullan alta pullahtelee harvinaisia kasvilajeja. Tämän kesän tulokas on mystinen suikeanoidanlukko. Toimittaja Johanna Jurkka ei suostunut antamaan tekstiä meille luettavaksi etukäteen, joten pieniä epätarkkuuksia siihen oli jäänyt. Erikoista oli, että hän ei maininnut lampaitamme sanallakaan, vaikka ne kuitenkin tekevät suurimman työn maisemanhoidossa. Mutta olihan artikkeli sentään näyttävä ja levisi laajalle, joten varmasti se teki tunnetuksi perinnemaisematilaamme monille uusille ihmisille.
Perinnebiotooppien hoito on edistynyt alkusyksystä vauhdikkaasti, kun pystyimme palkkaamaan kolmeksi kuukaudeksi tukityöllistetyn työntekijän. Vuosien varrella kertyneitä hoitorästejä on saatu purettua, kun Anssi on auttanut mm. risujen kasaamisessa ja polttamisessa, puuston harventamisessa, vesakoiden kurittamisessa, polttopuurankojen keruussa ja suoalueen ennallistamisessa. Ensi kesän kasviretkillä on näin ollen nähtävillä entistäkin siistimpiä perinnemaisemia.
Tilamme muut työntekijät eli lampaat saivat uuden esimiehen, kun Vääpeli-niminen pässi muutti Ikaalisista meille. Vääpeli on komea viisivuotias harmaa suomenlammaspässi kuten kuvasta näkyy.
Tilamme 302. putkilokasvi löytyi heinäkuun lopulla. Pikkulaukkua on jo aiemmin löytynyt parikin esiintymää, mutta nyt löytyi ensimmäinen isolaukku etupihan niityltä. Kyseinen yhden yksilön esiintymä kyllä pantiin merkille jo alkukesällä, mutta vasta nyt kun kasvi alkoi kukkia heinäkuun lopulla, huomasimme, ettei kyseessä olekaan pikkulaukku vaan sen isoveli.
Tämän kesän kasviretket ovat sitten ohitse, ellei jokin tilausryhmä vielä löydä tänne elokuun puolella. Heinäkuun kahdesta kaikille avoimesta retkestä ensimmäisellä oli jostakin syystä vain kaksi osanottajaa, mutta jälkimmäisellä peräti 19. Lisäksi jälkimmäiselle kasviretkelle osallistuivat toimittaja ja kuvaaja, jotka tekivät retkestä jutun ja haastattelivat sitä varten myös retkeläisiä. Artikkeli julkaistaan Aarre-lehdessä, mutta vasta ensi kesän alussa. Toinenkin toimittaja kävi tekemässä juttua tilastamme, ja se juttu julkaistaan aivan lähiaikoina Sunnuntaisuomalaisessa.
Tuleville kasviretkille syntyi myös uusi ihmettelyn aihe, kun salama pirstoi talomme lähellä sijaitsevan suurehkon koivun. Kuten oheisesta kuvasta voi päätellä, selvää jälkeä tuli yhdellä iskulla. Samalla parisataa metriä lampaiden aitalankaa haihtui pois tai pilaantui käyttökelvottomaksi. Myös ruohikkoa kärventyi aitalinjan kohdalta, mutta viimeistään sade esti palonalkuja leviämästä kauemmas. Sen suurempia vahinkoja ei onneksi tullut, ja ajattelimme jättää ainakin toistaiseksi tämän salaman muotoileman puun kasviretkille tulijoiden nähtävyydeksi. Lampaille puun lehvästöstä onkin jo ollut iloa.
Niin vain tämäkin kesä jatkaa sitä perinnettä, että tilaltamme löytyy joka vuosi uusia kasvilajeja! Kesän ensimmäiseksi ja toistaiseksi ainoaksi löydöksi sattui vieläpä valtakunnallisesti vaarantuneeksi luokiteltu suikeanoidanlukko. Jukka hoksasi Keijumäen kedolta ensin yhden kasvin, Tapio sen jälkeen neljä lisää ja Jukka vielä yhden – siis yhteensä kuusi yksilöä. Suikeanoidanlukko on 301. tilamme alueelta löydetty putkilokasvi ja kahdeksas Punaisen kirjan laji.
Suikeanoidanlukkojen määrää kartoitettaessa havaittiin samalta kedolta myös uusi, jopa noin kolmenkymmenen yksilön esiintymä ketonoidanlukkoa. Taas kerran hämmästelimme, kuinka emme ole näitäkään aiemmin huomanneet – vai ovatko ne kaikki vasta tänä kesänä siihen ilmaantuneet?
Sille kaikkein uhanalaisimmalle kasvillemme, saunionoidanlukolle, ei sen sijaan kuulu hyvää. Vaikka ainoa yksilömme oli verkolla suojattu, kesäkuun 5. päivänä se löytyi katkenneena. Edellispäivänä se oli vielä kunnossa. Erään kasviasiantuntijan mukaan saunio- ja suikeanoidanlukoilla on taipumus katkeilla, mikä tuskin ainakaan vähentää niiden uhanalaisuutta. Otimme katkenneen saunionoidanlukon talteen ja prässäsimme sen, joten voimme esitellä sen kasviretkillä kävijöille kuivattuna. Elävää versoa ei valitettavasti ainakaan tänä kesänä voi enää nähdä.
Kesän ensimmäiset kasviretketkin on vedetty. Kesän avasi ympäristöministeriön työntekijöistä koostunut ryhmä, johon kuului mm. perinnemaisemia paljon valokuvannut ja niistä kirjoja julkaissut Tapio Heikkilä. Hän harmitteli, ettei ollut koskaan aikaisemmin tutustunut meidän hienoihin maisemiimme ja piti erityisen tärkeänä luonnon monimuotoisuuden kannalta, että hoitoalueemme on niin suuri. Luonnonkukkien päivän kaikille avoin retki keräsi ihanteellisessa säässä kymmenkunta osallistujaa. Etenkin runsaslukuisina kukkineet valkolehdokit herättivät retkeläisissä ihastusta.
Tilamme arvokkaimman kasvin, erittäin uhanalaisen saunionoidanlukon sanotaan olevan sen verran oikullinen, ettei se välttämättä joka vuosi kasvata ollenkaan maanpäällisiä osia. Niinpä jännitimme koko kevään, suostuuko se tänä vuonna näyttäytymään. Äitienpäivän aikaan odotus palkittiin, kun pikkuinen verso putkahti maan pinnalle. Hitaasti verso on kasvanut, mutta pian se alkaa olla täydessä mitassaan. Saunionoidanlukkoa odotettiin paitsi siksi, että se on kasviretkiemme päätähti, myös siksi että viime vuonna kun se ensimmäisen kerran löydettiin, todennäköisesti jänis oli ehtinyt jo haukata siitä palan, niin että emme saaneet oikein edustavia lähikuvia kasvista. Nyt saunionoidanlukko on suojattu tiheällä verkolla, jotta se pääsee rauhassa varttumaan täyteen mittaansa. Kesän ensimmäisellä kasviretkellä 19. kesäkuuta se on varmasti edustuskunnossa.
Myös viime kesänä ensimmäisen kerran löydetty kalliokielo on puhjennut kukkaan, vaikka erään kasvikirjan mukaan lajin yksilöt alkavat kukkia vasta vuosikausia itämisensä jälkeen. Lisäksi sille on ilmaantunut kaksi lasta, joten näyttää siltä, että saamme takapihan niityllemme ihan kunnollisen kalliokieloesiintymän.
Kevät sujui lampolassa hyvin ja karitsoita syntyi viimevuotiseen tapaan runsaasti. Neljätoista kantavaa uuhta synnytti 39 karitsaa, joten keskiarvo oli 2,8. Maisemanhoitajia on siis tulevana kesänä taas melkoinen lauma. Ensimmäisen kerran meille syntyi nyt karitsa, jonka väriä emme pystyneet määrittelemään. Aina ennen karitsoilla on ollut selkeä pääväri ja mahdollisesti joitakin laikkuja muita värejä, mutta tämä kuvassa oleva luonnonoikku on valkoisenharmaanmustankirjava!
Ahonoidanlukkojen talvehtimisessa on ollut pieniä ongelmia. Ainakin myyrät näyttävät niitä verottaneen, joten lumen alta paljastui tänä keväänä vain parikymmentä kasvia – noin puolet siitä, mitä edelliskeväinä. Talvilehtensä menettäneet kasvit kuitenkin usein toipuvat kesän kuluessa, niin että loppukesällä yksilöitä saattaa olla taas normaali määrä. Pääasia kuitenkin on, että näyttävin ahonoidanlukkoesiintymä kasviretkireitin varrella on tänäkin kesänä esittelykunnossa.
Kevään ensimmäiset uudet kasviesiintymätkin löytyivät jo. Pitkään laidunnetulle hakamaa-alueelle, jonka laidunpainetta on viime vuosina kevennetty, ilmaantui kolme laajahkoa nurmilaukkaesiintymää, joissa kasvaa yhteensä satoja kasviyksilöitä! Aiemminhan olemme löytäneet yhden suuren ja kaksi pientä nurmilaukkaesiintymää, mutta nyt niitä löytyi siis runsaasti lisää. Nurmilaukka on ollut satoja vuosia sitten suosittu yrttimaan sipulikasvi, ja sen esiintymistä pidetään merkkinä muinaisesta asutuksesta. Nämä uudet löydökset vahvistavat edelleen käsitystä, että maatilallamme on erittäin pitkä asutushistoria.
Helmikuussa saimme vihdoin ELY-keskukselta päätöksen uudesta viisivuotisesta perinnebiotooppien hoitoa koskevasta sopimuksesta. Sopimus oli merkitty alkavaksi 1. lokakuuta 2010, mutta päätös tuli näin taannehtivasti. Hoitoaluetta oli uudessa sopimuksessa pienennetty 34 aaria, joten uusi hoitoalueemme kokonaispinta-ala on 31,1 hehtaaria. Hehtaarikohtainen tukitaso oli sopimuksessa se mitä anoimmekin, joten niukka perustoimeentulo on taas turvattu viideksi vuodeksi eteenpäin.
Muutamalla hoitolohkolla tehtiin nyt kovimpien pakkasten aikaan harvennushakkuita, joista kertyi ihan myyntipuutakin. Ajankohta oli sikäli sopiva, että routaa oli riittävästi, joten pääsimme hakkaamaan pieneltä suolohkoltakin pääosan puista pois. Suunnitelmissa on ollut jo muutaman vuoden ennallistaa tuo lohko, ja ensi kesänä pääsemme sitä tekemään, kun puusto ei ole enää esteenä. Suolla on kasvanut pieniä esiintymiä mm. karpaloa, suokukkaa, tupasvillaa ja villapääluikkaa, joiden toivomme nyt levittäytyvän, kun puusto ei niitä enää varjosta.
Itä-Häme-lehden toimittajakin kävi tekemässä taas juttua tilastamme. Tällä kertaa aiheena oli, miten kovat pakkaset vaikuttavat tilamme elämään. Esittelin toimittajalle ja kuvaajalle puukeskuslämmitysjärjestelmäämme, ja siitä tuli otsikkokin juttuun: 60 pinokuutiota puuta yhdessä talvessa.
Joulukuun 1. päivänä julkistettiin uusi Suomen eliölajien uhanalaisuuden arviointi. Edellisessä, kymmenen vuotta vanhassa valtakunnallisessa luokituksessa huomioitiin viisi Harjun tilalla luonnonvaraisena esiintyvää putkilokasvia. Yhdenkään niistä uhanalaisuus ei uuden arvioinnin mukaan ole lieventynyt, mutta yhden on voimistunut.
| LAJI | 2000 | 2010 |
|---|---|---|
| Ahonoidanlukko | silmälläpidettävä | silmälläpidettävä |
| Ketoneilikka | silmälläpidettävä | silmälläpidettävä |
| Ketonoidanlukko | silmälläpidettävä | silmälläpidettävä |
| Musta-apila | silmälläpidettävä | silmälläpidettävä |
| Saunionoidanlukko | vaarantunut | erittäin uhanalainen |
Lisäksi luokituksessa on nyt huomioitu kaksi uutta Harjussa esiintyvää lajia.
| LAJI | 2000 | 2010 |
|---|---|---|
| Jäkki | elinvoimainen | silmälläpidettävä |
| Kissankäpälä | elinvoimainen | silmälläpidettävä |
Näin ollen Harjussa esiintyy luonnonvaraisena yksi erittäin uhanalainen ja kuusi silmälläpidettävää putkilokasvia. Alueellisesti uhanalaisia lajeja ei jostakin syystä ole vielä julkistettu, mutta saunionoidanlukko on valtakunnallisen luokkansa myötä myös alueellisesti uhanalainen kaikkialla missä se esiintyy.
YLE Lahden radion toimittaja kävi lokakuussa haastattelemassa Tapiota teemalla "mitä kuuluu perinnemaisematilan syksyyn". Puolisen tuntia juttelimme nauhuri päällä syksyn töistä ja perinnebiotooppien hoidosta yleisemminkin. Toimittaja lupasi ilmoittaa, milloin haastattelu lähetetään ulos, mutta ilmoitusta ei koskaan kuulunut. Mahtaako kukaan olla kuullut tuota haastattelua radiosta vai oliko se niin rajua tekstiä, ettei sitä uskallettu käyttää?
Marja julkaisi lokakuussa kokoelmalevyn vanhoista äänitteistään. Levyn kannen suunnitteli graafikko Minna Mäkipää, joka käytti piirrostensa pohjana tilaltamme löytyneitä luonnonkasveja. Esimerkiksi levyn tekstilehtisen kannessa komeilee taiteilijan näkemys ketonoidanlukosta (kuvassa).
Itä-Hämeen alueen ympäristöviikon avajaistilaisuudessa 22. syyskuuta Heinolassa luovutettiin Harjun perinnemaisematilalle alla näkyvä kehystetty kunniakirja, jonka tekstinä on: Kunniamaininta vuoden 2010 yritysten ympäristöteosta annetaan tunnustuksena esimerkillisestä tavasta huomioida ympäristökysymykset yritystoiminnassa. Harjun perinnemaisematila on toiminnallaan menestyksellisesti edistänyt uhanalaisten perinnebiotooppien ja niille tyypillisen eliölajiston säilymistä. Tilan toiminnassa on esimerkillisesti huomioitu kestävän kehityksen periaate.
Ympäristöviikoksi myös hartolalainen Tainionvirran koulu pyysi Tapion esittelemään Harjun perinnemaisematilaa koulun oppilaille. Esittelyä varten teimme PowerPoint-esityksen tilamme historiasta, perinnebiotooppien hoidosta ja kasvillisuudesta. Esitystä on tarkoitus käyttää jatkossakin erilaisissa tilaisuuksissa – jos alustuspyyntöjä tulee – ja täydentää sitä uusilla kuvilla ja teksteillä aina kun uutta kerrottavaa kertyy. Jos siis olette järjestämässä tapahtumaa, jonka ohjelmaan sopisi diaesitys tilastamme, meillä on nyt valmiudet tulla sellainen pitämään.
Elokuisesta Puustoisten perinneympäristöjen monimuotoisuuden ja monikäytön turvaaminen -maastoseminaarista otettuja kuvia ilmestyi syyskuussa ympäristöhallinnon sivustolle. Meidän tilamme kuvat ovat kuvakavalkadin lopussa.
Suomen luonto -lehden syyskuun numerossa paljastettiin tulokset äänestyksestä, jonka aiheena oli edellisen numeron paras juttu. Toiseksi eniten ääniä oli saanut maatilastamme kertonut Perinnemaisemat kuntoon -juttu. Tulosten yhteydessä julkaistiin myös äänestäjien perusteluja valinnalleen. Erään lukijan perustelu sille, miksi meistä kertova juttu oli hänen mielestään paras, oli tällainen: Perinnemaisemat kuntoon oli sykähdyttävä kotimaisema. Keltainen päätalo ja vehmas puutarha saattavat entisen maalaistytön haikeaksi ja iloiseksi yhtä aikaa.
Suomen Luonto -lehdessä 6/2010 oli seitsensivuinen artikkeli Harjun tilasta otsikolla Perinnemaisemat kuntoon. Jutussa toimittaja Ismo Tuormaa maalaili saapumistaan tilallemme näin: Tasapainoista ja silmiä hivelevän kaunista kulttuurimaisemaa ja sen koruina nousevien lähes kymmenen vanhan rakennuksen luomaa tunnelmaa eivät pilaa edes sankat ja vihaiset hyttysarmeijat. Taivaalla vaeltelevat kumpupilvet kruunaavat postikortin. Tuntuukin kuin olisin saapunut 1930-luvulle lampaiden hoitamien niittyjen ja luomupeltojen keskelle.
Myöhemmin jutussa Tuormaa kuvailee lisää: Kävelemme pitkin kumpuilevaa niittymaisemaa kohti mäen takana odottavaa järveä. Talon vastarinteeltä on hiljattain hakattu synkkä kuusikko. Rantaa lähestyttäessä ylitämme myös pienen suokosteikon, jonka Tapio aikoo ennallistaa. Vanhat ja upeat koivut ja männyt luovat keskieurooppalaista tunnelmaa. Tilanhoitoamme ylistävän jutun kruunasi valokuvaaja Harri Nurmisen hieno kuvitus, joten saimme jutusta runsaasti myönteistä palautetta tutuiltamme. Toivottavasti se innostaa myös yhä uusia ihmisiä osallistumaan ensi kesän kasviretkillemme!
Elokuussa tilaamme kävi tutustumassa ryhmä Puustoisten perinneympäristöjen monimuotoisuuden ja monikäytön turvaaminen -nimiseen maastoseminaariin osallistuneita. Seminaarin luento-osuus pidettiin Leivonmäen kansallispuistossa sijaitsevan kurssikeskuksen tiloissa ja sekä Tapio että Jukka osallistuivat siihen. Maastoretkien viimeinen kohde oli meidän tilamme, jota osallistujat ihastelivat kaikista kohteista hienoimpana. Ahonoidanlukot olivat tuolloin parhaimmillaan, mutta muut uhanalaiset kasvimme olivat jo aika huonossa kunnossa.
Elokuun puolessa välissä lampaat piti siirtää perinnebiotooppialueilta peltolaitumille, sillä kuivuuden takia luonnonlaitumilla alkoi syötävä käydä vähiin. Peltolaitumetkaan eivät ole kasvaneet häävisti, mutta onneksi omenasato on valtava – ja lampaat rakastavat omenoita. Omenoiden pilkkomisessa on tosin kova työ, mutta kun lampailla on hampaat vain alaleuassa, ne eivät oikein pysty pilkkomaan itse omenoita ja saattaisivat tukehtua niihin. Lampaille pilkotaan ainakin kaksi ämpärillistä omenoita joka päivä, ja pilkottavaa riittää varmasti lokakuulle asti. Mahtaako lampaiden lihaan tulla tuosta määrästä jo omenainen bouquet...
Poikkeuksellisen kuiva ja kuuma heinäkuu on näännyttänyt monet kasvit ennenaikaisesti. Yleensä niityt alkavat tuleentua vasta elokuun puolella, mutta nyt ne kuivuivat jo heinäkuun lopulla. Ensi kesää ajatellen se ei ole kuitenkaan huono asia, sillä monet arvokkaista ketokasveista kestävät kuivuutta paremmin kuin yleisemmät lajit, joten ne kärsivät tällaisista kesistä vähemmän kuin muut.
Saunionoidanlukko kuihtui heinäkuun helteisiin, joten se ei ole enää tänä kesänä esittelykunnossa. Täytyy vain hartaasti toivoa, että se tulee samalle paikalle ensi vuonnakin! Ahonoidanlukot sen sijaan vasta alkavat olla parhaimmillaan eivätkä ole kuivuudesta kärsineet, joten niitä kelpaa vielä esitellä.
Heinäkuun kasviretkillä oli kävijöitä saman verran kuin viime kesänäkin. Kesän suosituin oli heinäkuun 18. päivän retki, jolloin retkelle lähti 17 henkeä. Myös Leivonmäen kansallispuiston ystävien yhdistys tilasi hallitukselleen oman retken.
Ilmeisesti vielä yksi uusi kasvilajikin löytyi heinäkuussa. Lampaiden laitumella kasvoi erikoisen näköinen keltano, jollaista tilaltamme ei ole ennen löytynyt. Keltanot vain ovat niin monilajinen ja vaikeasti tunnistettava kasviryhmä, että emme pystyneet kirjojen avulla määrittämään, mikä keltano on kyseessä. Kasvi on nyt kuitenkin suojattu lampailta ja toivomme, että tilallemme poikkeaisi joku keltanoihin erikoistunut kasviasiantuntija, joka pystyisi määrittämään tuon lajin.
Eräänä päivänä talomme tuvasta löytyi iso perhosentoukka. Sehän piti tietysti viedä ulos, mutta jotta olisimme osanneet viedä sen oikealle kasville, piti ensin perhoskirjan avulla selvittää, minkä perhosen toukka se oli. Jukka sai pian selville, että kyseessä oli luultavasti ritariperhonen. Lajin ravintokasveja ovat mm. karhunputki ja suoputki. Karhunputkea löytyi ihan takapihan niityltä, jonne veimme toukan ja se alkoikin heti nälkäisenä järsiä karhunputken lehteä. Viikon päivät seurasimme, miten lehdet hävisivät parempiin suihin, mutta sen jälkeen toukka katosi eikä koteloakaan löytynyt. Valokuvan kerkisimme toukasta kuitenkin napata.
Kesäkuun 20. päivä vietettiin vuotuista luonnonkukkien päivää, ja järjestimme silloin taas kesän ensimmäisen opastetun kasviretken. Retken yhteydessä teimme perinteiseen tapaan luetteloa kasveista, jotka tuona päivänä oli mahdollista löytää, mutta kahdessa tunnissa emme ehtineet bongata kuin noin sata lajia. Jatkoimme luettelon täydentämistä oman väen voimin seuraavana päivänä ja silloin se löytyi: 300. putkilokasvi – eikä mikä tahansa laji, vaan valtakunnallisesti vaarantuneeksi luokiteltu saunionoidanlukko! Itse asiassa Jukka oli löytänyt tuon kasvin jo loppukeväästä, mutta koska se kasvoi lähellä ketonoidanlukkojen esiintymää, hän piti versoa sen kummemmin tutkimatta yhtenä uutena ketonoidanlukkoyksilönä. Tuona kesäkuisena maanantaina Tapio kuitenkin tutki kasvia vähän tarkemmin ja huomautti Jukalle, että lehti näyttää aika erilaiselta kuin muilla ketonoidanlukoilla. Niinpä Jukka haki Retkeilykasvion ja sen avulla tunnistikin kasvin saunionoidanlukoksi.
Kasvi valokuvattiin ja kuva lähetettiin vielä varmistusta varten MMM-hortonomi Pentti Alangolle sekä FM-kasviasiantuntija Antti Hoville. Molemmat vahvistivat, että kyseessä todella on valtakunnallisesti uhanalainen saunionoidanlukko, joka on vuoden 1990 jälkeen havaittu Suomessa vain 11:ssä paikassa ennen tätä (Katso Kasviatlas). Yksi näistä aiemmista havainnoista on Päijät-Hämeestä Hollolan Tiirismaalta ja yksi läheltä Vuorenkylää mutta Keski-Suomen puolelta. Meidän löytömme on siis kahdestoista. Kasviluettelon täydentäminen keskeytyi siltä päivältä tuohon hienoon kasvilöytöön, mutta seuraavana päivänä saimme vihdoin täydennyskierrokset tehtyä ja lopulliseksi löydettyjen kasvien määräksi 269. Edellisvuoden 237 ylittyi siis komeasti.
Kesäkuun puolessa välissä kävi kaksi toimittajaa tekemässä juttua perinnemaisematilastamme. STT:n toimittajan Merja Åkerlindin juttu ilmestyi luonnonkukkien päivän aikaan monissa maakuntalehdissä. Suomen Luonnon elokuun numeroon on tulossa Ismo Tuormaan laaja juttu tilastamme ja tähän juttuun ehti mukaan vielä tieto saunionoidanlukon löytymisestä.
Kurjet ovat tuttu näky Harjun pelloilla, mutta 3. kesäkuuta, aamuvarhaisella niillä oli harvinaista seuraa. Aluksi näytti siltä, että vastakylvetyllä kaurapellolla oli viisi kurkea aamupalalla. Tarkempi silmäys kuitenkin osoitti, että yksi "kurjista" olikin – kauris! Jotakuinkin samankokoisena ja samanvärisenä metsäkauris äkkisilmäyksellä sulautui porukkaan aivan hämmästyttävän hyvin. Kurjilla ei myöskään periaatteessa näyttänyt olevan mitään sitä vastaan, että aivan vieraan lajin eläin niiden joukossa oleskeli. Mutta kun koiraskurjet sitten alkoivat tepastella naaraiden edessä, levitellä siipiään ja hypellä, kauris innostui tästä kovasti. Se nosti häntänsä pystyyn ja alkoi myöskin ryntäillä ja viskellä takasorkkiaan ilmaan. Tätä eivät kurjet sietäneet, vaan siipiään levitellen ajoivat kauriin kauemmaksi. Kauris einehti muutaman hetken loitommalla, mutta palasi sitten taas vaivihkaa kurkien joukkoon ja sama näytelmä toistui: niin kauan kuin kauris vain söi rauhallisesti, se sai olla kurkien lähellä, mutta lajityypilliseen aamuvoimisteluun sitä ei huolittu mukaan, vaan se sai äkäiset lähtöpassit. Tämä aamunäytelmä kesti noin puoli tuntia, sitten kurjet lähtivät lentoon ja kauris hävisi metsään.
Ei tullut vieläkään kesää ilman uusia kasvilöytöjä. Takapihan niityltä huomattiin 19. toukokuuta kasvin verso, josta oli aika helppo tunnistaa 299:s tilaltamme löydetty putkilokasvi: kalliokielo. Eräässä kasvikirjassa esitetyn arvion mukaan kalliokielo kukkii vasta yli 10 vuotta sen jälkeen, kun siemen on itänyt, joten voi mennä aikaa ennen kuin pääsemme ihailemaan sen kukkia. Kiinnostavaa on kuitenkin pohtia, mistä laji tuohon ilmaantui, sillä aivan varmasti se olisi jo huomattu, jos se olisi siinä aiemmin kasvanut samankokoisena kuin nyt. Takapihan niityn hoitotoimenpiteisiin kuuluu keväinen kasvijätteiden haravointi heti lumien sulamisen jälkeen, joten ehkäpä harava jonakin keväänä rikkoi juuri sopivasti maanpintaa ja niityn vanhassa siemenpankissa oli itämiskykyinen kalliokielon siemen. Nyt tuosta siemenestä kasvanut taimi on sitten varttunut sen verran suureksi, että onnistui kiinnittämään huomiomme.
Myös ketonoidanlukot ovat nousseet takapihan niitylle; tänä keväänä niitä on löytynyt 21. Viime vuoden lukema oli 15, joten lisääntymään päin ovat. Ja ahonoidanlukkoja löytyi toukokuussa vielä muutama lisää, joten niitä on nyt yli 40. Pussikämmekätkin ovat alkaneet nousta ja nurmilaukat vaikuttavat oikein reheviltä – kaikki neljä uhanalaista kasviamme voivat siis hyvin. Olemme ilmeisesti osanneet hoitaa niiden esiintymiä oikealla tavalla.
Kahdesta oppilaitoksesta kävi opiskelijoita tutustumassa tilaamme ja tekemässä yhden päivän talkootöitä. Asikkalasta vieraili luonto-oppaaksi opiskelevia ja Lahdesta tulevia ympäristönhoitajia. Mielellämmehän me tilaamme esittelemme opiskelijoille, jotka auttavat tilan töissä, joten tervetuloa vain muidenkin oppilaitosten opiskelijat kylään!
Ahonoidanlukkoja löytyi tänä vuonna taas paremmin kuin viime keväänä, jolloin myyrät olivat syöneet niitä lumen alla. Nyt kun myyriä oli vähän, ahonoidanlukkojen talvehtiminen onnistui hyvin – niitä löytyi huhtikuun lopun laskennassa kaikkiaan 36 kappaletta. Suunnilleen saman verran niitä oli toissa keväänäkin. Niityt ovat vielä monin paikoin viimekesäisen heinän peitossa, joten joitakin uusia ahonoidanlukkoja voi löytyä vielä toukokuussakin.
Karitsointi oli tänä keväänä aika vilkasta, sillä karitsoita syntyi todella paljon: 41 kappaletta, mikä on toistakymmentä enemmän kuin viime keväänä. Sikiävyys oli jostakin syystä viime vuotta paljon parempi, minkä tuloksena syntyi yhdet viitoset, kahdet neloset ja monet kolmoset. Tuttipulloilla olemme joutuneet auttamaan heikoimpia karitsoita pysymään hengissä.
Perinnebiotooppituen hakemus saatiin sitten ajoissa tehtyä ja postitettua ELY-keskukseen, vaikka ohjeita tarkemmin lukiessa kävi ilmi, että hakemukseen tarvitaan vieläkin enemmän liitteitä kuin alkuvuodesta luulimme. Viiden vuoden hoitopäiväkirjat piti liittää mukaan kahtena kappaleena, ja laskimme, että tarvittavia liitesivuja tulisi yhteensä 324! Kysyimme ELY-keskuksesta, voisiko liitepinoa mitenkään madaltaa, ja siellä joustettiin sen verran, että lähetimme hoitopäiväkirjat vain yhtenä kappaleena ja toiset kappaleet luvattiin kopioida siellä. Hakemusnipusta tuli silti niin paksu, ettei se mahtunut kirjekuoreen vaan tarvittiin postituspussi.
Huhtikuun tärkeimpänä työnä on ollut vanhan niittyalueen ennallistaminen. Reilun hehtaarin kokoinen alue on vanhoissa tilakartoissa Suoniitty-nimisenä lohkona, mutta se on jäänyt pois käytöstä joskus 1960-luvulla. Jossakin vaiheessa sinne istutettiin kuusentaimiakin, mutta ne eivät märässä turvemaassa viihtyneet, joten ne poistettiin muutama vuosi sitten. Nyt olemme kaataneet vuosien varrella ojiin kasvaneita hieskoivuja, harmaaleppiä ja mäntyjä, joten alue alkaa olla lähes puuton. Joitakin kymmeniä maisemapuita (haapoja ja suurimpia koivuja) jätetään kuitenkin pystyyn, ja kunhan risut saadaan vielä kerättyä pois, Suoniitystä tulee hieno laidunniitty lampaille.
YK:n julistama biodiversiteetin eli luonnon monimuotoisuuden teemavuosi alkoi meillä uuden hoitosuunnitelman kirjoittamisella. Perinnebiotooppien hoitosopimus on voimassa aina viisi vuotta, ja nykyinen sopimuksemme umpeutuu syyskuussa 2010. Jos haluaa uuden sopimuksen, hakemus on jätettävä huhtikuussa. Hakemukseen tarvitaan liitteeksi työsuunnitelma ja kustannusarvio jokaiselle hoitolohkolle seuraavaksi viideksi vuodeksi, ja koska meillä on 27 hoitolohkoa, suunnitelman laatiminen on iso urakka. Siksi aloitimme sen jo joulukuussa.
Ohjeet hoitosuunnitelman tekemiseen ovat tietenkin viidessä vuodessa muuttuneet, joten uuden suunnitelman laadinta alkoi ohjeisiin tutustumisella. Mielenkiintoinen uudistus oli, että aiemmin pyydettiin luettelemaan kullakin lohkolla kasvavat kasvit mahdollisimman tarkasti, mutta nyt pyydettiin luettelemaan myös kunkin lohkon eläimet! Niissä on tosin se ongelma, että ne eivät tahdo pysyä paikoillaan yhtä hyvin kuin kasvit, joten otimme vapauden luetella havaitut eläimet koko tilan alueelta. Mutta urakkaa siinäkin oli, kun aloimme listata nisäkkäiden lisäksi havaitsemiamme lintuja, perhosia ja muita hyönteisiä sekä matelijoita ja sammakkoeläimiä.
Maisemanhoidonneuvojan mukaan hakemuksen liitteeksi pitäisi laittaa myös lohkokohtaiset työpäiväkirjat edelliseltä sopimuskaudelta. Meidän tapauksessamme se tietäisi 27-sivuisia työpäiväkirjoja viideltä vuodelta eli 135-sivuista liitepinoa sijaintikarttojen, kasviluetteloiden ym. vakioliitteiden lisäksi. Olisikohan tässä kohtaa mahdollista vähän keventää byrokratiaa? Sinänsä työsuunnitelman laatiminen ja sen vertaaminen viisi vuotta sitten laadittuun on kuitenkin ihan palkitsevaa. Siitä näkee, että monella lohkolla on menty hurjasti eteenpäin ja että uusia arvokkaiden kasvien esiintymiä on viime vuosina muodostunut useita.
Viime vuonna tämä työmme luonnon monimuotoisuuden hyväksi huomioitiin oikein kunniamerkillä. Hartolan kunnanhallituksen ehdotuksesta Tasavallan presidentti myönsi itsenäisyyspäivänä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein palkinnoksi tästä työstä. Mitali luovutettiin Hartolan kunnanvaltuuston vuoden 2010 ensimmäisessä kokouksessa helmikuussa. Perustelut olivat: Tapio Mattlar on vuodesta 1980 ansiokkaasti yhdistänyt ihmisen, ympäristön ja kulttuurin Harjun perinnemaisematilalla. Harjun pihapiiri, niityt ja metsälaitumet on luokiteltu maakunnallisesti arvokkaaksi perinnemaisemaksi. Harjun tilalla vierailee vuosittain lukuisa joukko ympäristöstä ja kasvistosta kiinnostuneita vierailijoita, joille vierailut antavat niin silmäniloa kuin tietoa luonnosta, eläimistä ja kasveista. Tapio Mattlar on omalla aktiivisella toiminnallaan nostanut esille arvokkaiden maisema-alueiden ja kasviston suojelun merkityksen.
Poikamme Jukka on tänä syksynä osana opintojaan opetellut tunnistamaan sammalia, ja kun hän kävi tilalla lokakuisena viikonloppuna, hän kiersi ottamassa sammalnäytteitä ja yritti tunnistaa niitä. Aiemmin hän oli tunnistanut 26 sammallajia ja nyt löytyi 13 uutta. Muutama näyte jäi vielä nimeä vaille, mutta tällä hetkellä tilaltamme on siis löytynyt 39 sammallajia. Sammalten kartoittaminen jatkuu tulevaisuudessa ja niitä löytynee vielä paljon lisää.
Syksyisin työntekijämme eli lampaat joutuvat yt-neuvotteluihin. Tänä vuonna jouduimme tuotannollisten ja taloudellisten syiden takia irtisanomaan 29 työntekijää, joista neljä oli vanhoja ja loput alle vuoden työsuhteessa olleita. Jäljelle jäävistä työntekijöistä huolehdimme sitten kyllä hyvin. Hetimiten on kaikille luvassa ilmainen kampaajalla ja manikyyrissä käynti sekä viihtyisää yhdessäoloa uuden Lasse-pässimme kanssa. Lasse ostettiin Petäjävedeltä ja se on väriltään ruskea.
Lokakuussa alkoi myös seuraava puuston hakkuu, jonka myötä palautamme vajaan hehtaarin kuuselle istutettua vanhaa peltoa jälleen puuttomaksi. Peltokäyttöön sitä ei ainakaan tällä tietoa raivata, vaan laidunniityksi lampaille. Täytyy katsoa, millainen kasvillisuus siihen vanhasta siemenpankista nousee. Jos lajisto ei ole tarpeeksi kiinnostavaa, voimme myös perustaa siihen uuden niityn; ohjeet löytyvät esimerkiksi kirjasta Kukkaniitty – Perustajan opas (Tammi 2004).
Kesän kasviretkien jälkeen on tullut aika niittää ne niittylohkot, joille lampaita ei päästetä laiduntamaan. Aiempina vuosina niittovälineenä on ollut pääasiassa viikate, ja osa niityistä on viimeistelty vielä työnnettävällä ruohonleikkurilla. Tänä syksynä kaivoimme esille raivaussahaan kiinnitettävän siimaleikkurin ja kokeilimme sen käyttökelpoisuutta muutamilla niittylohkoilla. Kyllähän työ sillä vähän nopeammin sujuu kuin viikatteella, mutta polttoainetta kuluu paljon. Hankimme raivaussahaan myös kolmioterän, jota ruohikkoteräksikin kutsutaan, ja sekin toimii, mutta ei ole parhaimmillaan heinäisillä niityillä. Parhaiten se soveltuu laidunlohkojen siistimiseen lampaiden jäljiltä. Sillä lakoavat niin karkeat heinät ja ruohot (kastikat, nokkonen, vadelma, sananjalka ym.) kuin myös lepänvesat, jotka eivät ole lampaille maistuneet.
Perinnebiotooppisopimuksemme on aina viiden vuoden välein katkolla, ja seuraavan kerran ensi vuonna. Niinpä kutsuimme alueemme maisemanhoidonneuvojan käymään tilallamme ja suunnittelemaan kanssamme, minkälaisia toimenpiteitä seuraavan viiden vuoden työsuunnitelmaan kannattaisi kirjata. Samalla kävimme läpi myös hakemuksen tekoon liittyviä uusia määräyksiä. Ensi talvena on siis tehtävä jokaiselle 27 hoitolohkollemme oma työsuunnitelma ja laskelma kuluista, joita hoitotöiden tekeminen aiheuttaa. Mutta vaikka se on aikaavievää työtä, ihan kiinnostavaa on aina viiden vuoden välein miettiä, mitä jatkossa tehdään. Koko ajanhan lohkot ovat kehittyneet parempaan suuntaan ja uusia kasviesiintymiä on syntynyt, mutta monilla lohkoilla on silti vielä paljon työtä tehtävänä ennen kuin niistä saadaan kunnon perinnebiotooppialueita. Oli mukavaa kuulla, että maisemanhoidonneuvojan mielestä saamme varmuudella jatkosopimuksen. Sen verran hyvää työtä meillä on kuulemma tehty ja mainekin on jo alkanut kiiriä alan väen keskuudessa.
Yhtenä pimeänä iltana eteisessämme paloi valo (juu, on energiansäästölamppu) ja ikkunaa vasten törmäili joku iso lentävä otus. Luulin sitä ensin lepakoksi (niitäkin on paljon), mutta kun menin ulos ja sytytin kuistille valot, huomasin että se olikin valtava perhonen. Siipien väli oli varmasti yli 10 senttimetriä. Hain kameran ja otin siitä kuvan, jonka näette ohessa. Perhoskirjan avulla tunnistin sen siniritariyökköseksi, joka on paikoin yleinen Etelä-Suomessa, mutta kanta kuulemma vaihtelee vuosittain. Se viihtyy valoisissa metsissä ja toukat käyttävät haapaa ravintokasvinaan, joten ei mikään ihme, jos se viihtyy meidän tilallamme. Kiinnostava tuttavuus!
Kasviseurannan alettua vuonna 2001 ei ole vielä mennyt yhtään kesää ilman uusia kasvilöytöjä, eikä tämäkään kesä tee poikkeusta. Kaksi uutta kasvia on jo määritetty, joten putkilokasvien kokonaismäärä on tällä hetkellä 298. Ojasorsimoksi epäilty heinä osoittautuikin korpisorsimoksi, kun alkoi kukkia. Korpisorsimo ei ole kovin yleinen, sillä se mm. puuttuu Kotimaan luonnonkasvit -kirjasta, johon on koottu 500 yleisintä luonnonkasviamme. Ihan kiinnostava löytö siis. Ja se toinen uusi löytö on ahomatara, joka ei ole mikään harvinainen kasvi, mutta meille uusi tuttavuus. Tai no ei ihan uusi, sillä kun tilallamme tehtiin ensimmäinen kasvikartoitus vuonna 1996, tilalla kiertäneet kaksi kasviasiantuntijaa olivat bonganneet ahomataran. Niinpä se oli jo mukana takavuosien kasviluettelossamme, mutta meillä on sellainen sääntö, että jos jostain kasvista ei ole kymmeneen vuoteen havaintoa, se katsotaan hävinneeksi ja poistetaan listalta. Ahomatara poistettinkin kasviluettelostamme 2006, mutta nyt se pääsee sinne siis takaisin.
Muitakin iloisia kasvilöytöjä on heinäkuun aikana tehty. Pussikämmekkää löytyi uudelta kasvupaikalta ja suoniityn ainoa ahonoidanlukko on kahden vuoden poissaolon jälkeen taas ilmaantunut vanhalle kasvupaikalleen. Valkolehdokkia on tänä kesänä löytynyt useilta uusilta kasvupaikoilta, samoin kurjenkelloa ja ketoneilikkaa. Noiden 298 löydetyn putkilokasvin lisäksi tilallamme kasvaa toistakymmentä luonnonkasvia, jotka olemme itse istuttaneet tai kylväneet tänne. Tuohon listaan tuli tänä kesänä mielenkiintoinen lisä, kun siemenestä kylvetty kelta-apila iti oikein hyvin ja kasvaa nyt komeasti etupihallamme. Aiemmin tunsimme yhden kelta-apilaesiintymän Vuorenkylän halki kulkevan tien ojasta, joten sitä siis kasvaa luontaisesti tällä alueella, mutta se luokitellaan uhanalaiseksi.
Heinäkuunkin kasviretkillä on ollut mukavasti osanottajia, joten vähäisestä mainonnasta huolimatta kasveista kiinnostuneet ovat edelleen löytäneet tiensä tänne. Retkistä saamamme palaute on ollut pelkästään kiittävää, joten ehkä sana vähitellen kiertää ja aina uudet ihmiset innostuvat tulemaan retkillemme. Puskaradiohan on se paras mainonnan väline, vaikkakin hidas. Hieman julkisuutta tilallemme tuli myös, kun uusimme heinäkuussa riihen pärekaton. Pärekattojen teko on nykyaikana sen verran harvinaista, että paikallinen Itä-Häme-lehti innostui tekemään siitä jutun. Kasviretket eivät olekaan toimittajia kiinnostaneet sitten kesän 2005, jolloin Itä-Häme raportoi niistä.
Karitsointi kestikin tänä vuonna tavallista pidempään, sillä Elisa-uuhi synnytti vasta 20. toukokuuta, vaikka muut saivan homman hoidettua jo 7. huhtikuuta mennessä. Mikä lie ollut Elisalla syksyllä, kun ei ollut pässin seura kiinnostanut? Kun sitten muu lauma pääsi laitumelle 23. toukokuuta, Elisa joutui jäämään vielä viikoksi sisälle hoitamaan karitsaansa. Laitumemme ovat niin suuria ja osin vaikeakulkuisiakin, että sinne ei oikein uskalla kolmen päivän ikäistä karitsaa päästää. Mutta kaiken kaikkiaan karitsointi sujui tänä keväänä harvinaisen huolettomasti, eikä tuttipulloja tarvinnut kaivaa kaapista ollenkaan.
Kesän ensimmäinen opastettu kasviretki tehtiin luonnonkukkien päivänä 14. kesäkuuta. Retkelle osallistui kymmenen henkeä sekä Jukka ja Tapio vetäjinä. Lukuisten kasvien lisäksi retkeläisille esittäytyivät telkkäemo seitsemine poikasineen sekä yli lentänyt kurkipariskunta. Luonnonkukkien päivän perinne on alkanut Tanskasta, josta se on vähitellen laajentunut samaksi päiväksi kaikkiin pohjoismaihin. Suomalaisille tuo kesäkuun puoliväli on vähän turhan aikainen ajankohta, sillä useimmista luonnonkasveista on silloin näkyvissä vasta lehtiä, joiden avulla ne pitäisi tunnistaa. Aina se ei ole helppoa, mutta monivuotisista kasveista voi tietysti muistaa niiden edellisvuotiset kasvupaikat, mikä helpottaa asiaa. Ja onhan toki niitäkin kasveja, jotka ovat juuri luonnonkukkien päivän aikaan parhaimmillaan: esimerkiksi harajuuri, kullero, lehtokuusama, metsäkurjenpolvi, nurmitädyke, pitkäpääsara, pussikämmekkä, pölkkyruoho ja vehka.
Viime vuonna yhdistimme ensimmäistä kertaa retkeen päivän aikana havaittujen kasvien kirjaamisen muistiin. Luonnonkukkien päivänähän toivotaan ihmisten tekevän retken pihamaalleen, kirjaavan muistiin kaikki näkemänsä kasvit ja lähettävän listan kasveista Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan tutkijoiden käyttöön. No meillä tuo piha-alue on aika laaja (yli 30 hehtaaria), joten kasveja löytyi paljon. Kahden tunnin retken aikana kirjasimme muistiin lähes 200 kasvia ja illalla teimme vielä lyhyen täydentävän retken vähän eri alueille, minkä jälkeen havaittuja lajeja oli 237. Ne ilmoitettiin sitten tietokantaan.
Aivan uusia lajeja ei tuon päivän aikana havaittu – toisin kuin edellisvuonna, jolloin pussikämmekkäesiintymämme löytyi – mutta kesäkuun lopulla laitumia tehdessämme Jukka kiinnitti huomiota erään puron varressa kasvaviin heinätupsuihin, jotka näyttivät vähän erilaisilta kuin muut heinät. Hän tutki niitä kasvikirjan kanssa ja arveli, että kyseessä voisi olla ojasorsimo-niminen kosteiden paikkojen heinäkasvi. Asia varmistuu, kun nuo heinät alkavat kukkia, jolloin ne voidaan varmistaa 297:nneksi tilaltamme löydetyksi putkilokasviksi ja lisätä kasviluetteloon.
Näinköhän käy, että tänä vuonna ei tarvitse kaivaa tuttipulloja esille ollenkaan? Kuudestatoista astutetusta emästä kolmetoista on nyt karitsoinut, ja sikiävyys on ollut maltillista. Nelosia tai sitä suurempia katraita ei ole syntynyt yhtään ja kolmosiakin vain neljät. Kolmosten emät ovat hoitaneet imetyksen hyvin. Tätä ennen tuttipulloapua on tarvittu vuonna 1985 alkaneen lampaidenhoitouramme aikana joka kevät!
Karitsoita on nyt kaikkiaan 27, ja kolmelta emältä odotellaan vielä postia. Joku niistä saattaa tosin olla päättänyt, ettei aio tänä keväänä ollenkaan synnyttää. Sinkkuudessa on varmaankin puolensa, mutta kun syksyllä laidunkauden päättyessä taas käydään lammaslauman yt-neuvottelut, lapsettomuutta ei pidetä etuna.
Karitsoista yksi on jo valloittanut hoitajien sydämet: Eemeli! Eeva-Marian ainoa karitsa oli jo syntyessään valtavan kokoinen ja erikoisen mustavalkoisen laikullinen. Kun se lisäksi kesyyntyi heti ja tulee aina ruokinnalla kerjäämään hyväilyjä, on siitä tullut suosikkimme!
Rannan rakennustyömaallakin on vaihteeksi päästy eteenpäin. Olemme jo viiden vuoden ajan pystyttäneet 1800-luvulta peräisin olevaa hirsitaloa rantaamme. Talon mukana tulivat luonnonkivistä tehdyt leivinuuni ja kaksi pystyuunia sekä ikkunat, ovet, lattiat ym., joten puuhaa on riittänyt niiden uudelleenkokoamisessa. Monenlaista viivästystä on rakennustöiden aikana sattunut, mutta tämänhetkisen arvion mukaan valmista alkaisi olla vihdoin vuonna 2010. Saunaosasto on edennyt siihen malliin, että ehkä tulevana juhannuksena päästäisiin jo saunomaan.
Jokakeväinen askare on heti lumien sulamisen jälkeen käydä laskemassa ahonoidanlukot Keijumäen kedolta. Ahonoidanlukot ovat niin pieniä ja vaikeasti havaittavia, että keskikesällä niiden löytäminen on ihan sattuman kauppaa, mutta koska niiden lehden itiöpesäkkeetön osa talvehtii vihreänä, heti keväällä ne on helpompi löytää, kun muuta vihreää ei paljon ole. Talvella myyräkannat olivat taas huipussaan ja pelkäsimme jo, että kaikki ahonoidanlukot ovat menneet parempiin suihin. Edellisen myyrähuipun jälkeen muutama vuosi sitten kaikki oli syöty, mutta kyllä ne siitä sitten kesän mittaan kuitenkin elpyivät. Nyt näyttäisi siltä, että noin puolet kasveista on syöty, mutta näyttävin esiintymä, jossa on yhdeksän kasvia pienellä alueella, on jätetty kokonaan rauhaan. Se on tietysti ensi kesän kasviretkien kannalta hyvä, sillä juuri tämä esiintymä on kasviretkien reitin varrella.
Tilallamme tapahtuu kaikenlaisia, monien mielestä kiinnostavia asioita, joista olemme päättäneet nyt alkaa raportoida omalla uutispalstalla. Meillehän nuo tapahtumat ovat enimmäkseen arkisia maatilan elämään kuuluvia juttuja, mutta koska tilamme "päätuotantosuunta" (perinnebiotooppien hoito) on aika erikoinen ja siksi myös tilanhoitoon ja asumiseen liittyvät työt ja toimet ovat aika erilaisia kuin muilla maatiloilla – taajama-asukkaista puhumattakaan – ne saattavat kiinnostaa kotisivuilla vierailevia. Kasviretkillä kävijöiltä kuulee usein sellaisia kysymyksiä kuin: "Mitä te täällä oikein talviaikaan teette?" ja muutenkin kiinnostusta tämänkaltaiseen elämäntapaan tuntuu monilla kaupunkilaisilla olevan, joten ehkä tämä uutispalsta jatkossa tarjoaa vastauksia kysymyksiinne.
Vuoden alku on ollut säätilojen suhteen pitkästä aikaa erinomainen. Pakkasta on ollut enimmäkseen sopivasti, eikä luntakaan ole ollut haitaksi asti, joten puuston harventamista metsälaitumilla on voitu tehdä lähes päivittäin. Työn alla on ollut lähellä järven rantaa sijaitseva alue, joka aina keväisin peittyy tulvan alle. Vanhojen karttojen mukaan se on ollut aikoinaan kokonaan niittyä (ehkä ns. tulvaniittyä), ja siellä ovatkin edelleen nähtävissä käsin kaivetut vanhat ojat. Rannan tuntumassa puustona on harvakseltaan isoja mäntyjä ja koivuja. Monet koivut ovat alkaneet tulla tiensä päähän ja kuolla pystyyn, mutta sen ne saavatkin tehdä. Tikat tarvitsevat ruokaa. Suurten puiden siimekseen on vuosien mittaan päässyt kasvamaan nuoria pihlajia, koivuja ja kuusia, jotka nyt saavat lähteä. Yleensähän lampaat pitävät lehtipuiden vesat kurissa, mutta tämä alue on kesäisinkin niin kostea, että sitä harvoin laidunnetaan, eivätkä lampaat siellä viihdy. Se on lampaille vaarallinenkin, sillä siellä on vanhoja mutakuoppia ja leveitä turvepohjaisia ojia, joihin ne voivat hukkua. Vuosia sitten yksi lammas hukkuikin tuolle alueelle vesikuoppaan.
Puiden lisäksi alueella kasvaa runsaasti paatsamapensaita sekä erilaisia pajuja. Niitäkin olemme harventaneet, mutta osa saa toki jäädä. Ruohovartisista kasveista kiinnostavin on tähtitalvikki, jota alueella on parissa paikassa. Vaikuttaa kuitenkin, että se olisi viime vuosina vähän taantunut, joten yksi harvennuksen päämääristä onkin antaa tähtitalvikeille lisää valoa. Muita alueella viihtyviä kasveja ovat mm. korpialvejuuri, pitkäpääsara, rantayrtti, siniheinä, raate, purovita, vesikuusi, isovesiherne, luhtavilla, terttualpi ja ulpukka.
Kosteuden takia tuolle entiselle rantaniitylle ei ole kesäisin mitään asiaa koneilla. Ne uppoaisivat sinne varmasti. Yleensä kun harvennamme puustoa, keräämme rangat kasoiksi ajourien varteen, josta ne sitten kesän kuivimpaan aikaan ajetaan traktorilla pois. Tässä tapauksessa niin ei voi kuitenkaan tehdä, joten rangat on kasattava rantaan menevän tien varteen. Teemme kaiken käsityönä, sillä metsänharvennukseen sopivia koneita tilallamme ei ole ja koneurakoitsijoita on mahdotonta evästää riittävän tarkasti, jotta he osaisivat ottaa juuri oikeat puut pois. Niinpä kaadamme ja karsimme puut moottorisahalla ja kannamme rangat tien varteen. Kun kuljetusmatkat ovat väliin jopa sata metriä, on työ hidasta. Onneksi kaikki ojat ja vesikuopat ovat tukevasti jäässä, joten alueella on nyt helppoa ja turvallista liikkua. Kesällä tällainen työ ei mitenkään onnistuisi.
Lampolassa alkaa maaliskuun alkupuolella karitsointi. Emät ovat jo varsin pulskassa kunnossa. Viime kesän kuivaheinäsato oli määrältään runsas, mutta laatu jäi heikoksi, kun sateet pääsivät kastelemaan heinät moneen kertaan ennen kuin nämä saatiin kuivina katon alle. Poutia odotellessa heinä pääsi myös vähän liian vanhaksi ja alkoi jo korsiintua. Niinpä lampaat ovatkin polkeneet tavallista enemmän heinää jalkoihinsa. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä siinä hoituu hyvin lattian kuivitus. Kuiviketurvetta ei ole tarvinnut käyttää vielä ollenkaan. Palataan lampolan tapahtumiin maaliskuussa, kun karitsointi on päässyt vauhtiin!
